SINI

Olen Sini Tikkaniemi, yrittäjäjä Trimmaamo Sitkon takana. Olen työskennellyt trimmaajayrittäjänä Vantaan Myyrmäessä vuodesta 2010. Taustani ja innostukseni trimmaamiseen olen saanut villakoirista sekä lapsuuden perheen airedalenterriereistä. Ensimmäisen villakoiran taloon tultua 2008 päätin opetella trimmaamaan Zeuksen itse, näyttelytrimmausta myöten. Sille tielle olen jäänyt ja tänä päivänä minulta onnistuu niin turkkien nypinnät, leikkuut, ajelut kuin villakoiran näyttelytrimmitkin. Pyrin omalla toiminnallani aina siihen, että trimmaus olisi koiralle mahdollisimman myönteinen ja stressitön kokemus. On aina yhtä sydäntä lämmittävää kun koira tulee luokseni häntä heiluen tai kun ansaitsen koiran luottamuksen ja koira rauhoittuu trimmattavaksi. Koirien kokonaisvaltainen hyvinvointi on minulle tärkeää, neuvon sekä opastan mielelläni turkinhoidon lisäksi kaikessa mistä minulla vain tietoa on

Itse olen intohimoinen agilityharrastaja, jota myös valmennan jonkin verran. Kotona asustelee tällä hetkellä kaksi mudia, Pokka ja Joppinen, joiden kanssa treenaan, kisaan ja seikkailen, välillä pidemmilläkin vaelluksilla. Liikun paljon luonnossa jonne kaipaan aina vaan uudestaan. Olen opiskellut myös psyykkistä valmennusta.

Omassa arjessani ja työssäni pyrin kokoajan kohti kestävämpiä valintoja. Valintoja jotka ovat lähempänä omaa arvomaailmaani. Haluan tehdä töitä ympäristötietoisemmin, ekologisemmin sekä pien- ja yksiyrittäjiä tukevammin. Suosin kotimaisia yrittäjiä, käytössäni ja myytävänä olevia tuotteita tuleekin mm. Sipoosta, Helsingistä. 

Kaikilla koirilla on oikeus nauttia elämästä puhtaana sekä takuttomana. Koiria kunnioittaen.

Ystävällisin terveisin ja nähdään Sitkossa.

Sini Tikkaniemi